HeWenna lopettaa toiminnan 19.6.2026

Hei rakkaat asiakkaamme❤️

HeWenna on saanut toimia paikkana levolle, liikkeelle, läsnäololle ja pysähtymiselle jo kohta kuuden arvokkaan ja merkitysellisen vuoden ajan.

Olemme saaneet toteuttaa HeWennan tarinaa sydämistämme käsin ja haluamme kulkea sitä polkua loppuun saakka. Sen vuoksi olemme tehneet vaikean päätöksen, että HeWennan tarina päättyy juhannuksena 2026. Syyt tähän ovat ainoastaan taloudelliset tänä vaikeana maailman aikana. Päätös tuntuu äärimmäisen vaikealta, mutta oikealta. Haluamme, että HeWennan tarina säilyy kauniina ja meidän näköisenä loppuun saakka.

HeWenna on ollut meidän unelma, joka syntyi kolmen sydämen voimasta, tahdosta levittää ympärilleen hyvää. Kiitos että olet ollut osa sitä, ja että olemme saaneet toteuttaa meidän unelmaa teidän kanssanne. Olemme saaneet jakaa yhdessä kanssanne lukemattomia hellittämisen, hyvinvoinnin, ilon ja onnen hetkiä.

Haluamme juhlia HeWennan taivalta kanssanne nyt koko loppukevään ja alkukesän ajan.

Toivomme, että näemme vielä teistä jokaisen yhteisissä harjoituksissamme.

Viikkotuntimme jatkuvat normaalisti koko tämän loppukevään ajan, aina 19.6.2026 saakka. Maaliskuussa tarjolla on myös aivan ihana ja erityinen viimeinen HeWennan retriittiviikonloppu. HeWennan matka päättyy juhannuksena yhteiseen maksuttomaan harjoitukseen. Samalla tavalla, miten kaikki alkoikin.

Tarjoamme kiitokseksi loppukevään tuntimme edulliseen hintaan:

Kertamaksu (45-90min. harjoitukset) 15€

5 x kortti 60€

Kuukausikortti 60€

Kiitollisina yhteisestä matkasta ❤️ Anna-Katri, Henna ja Susanna

  • 02.03.2026